Läppärikulkurina olemisen hyöty

Nykypäivänä yhä useammalla meistä on mahdollisuus tehdä liikkuvaa työtä. Meillä on siis mahdollisuus valita itse työympäristömme; voimme työskennellä kotona, kahvilassa, junassa tai vaikka rannalla, jos siltä tuntuu (tänä kesänä ei ole siltä tuntunut).

Ehkä harvempi meistä tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että liikkuva työ jos mikä olisi mitä mainioin tilaisuus verkostoitua myös monien muiden alojen ammattilaisten kanssa (äläkä anna mahdollisen introverttiuden estää tätä).

Sillä mikä olisikaan kätevämpi tapa luoda yhteyksiä ja oppia uutta, kuin ajatusten vaihtaminen ja kokemusten jakaminen muiden läppärikulkureiden kanssa.

Perehdyin aiheeseen tarkemmin viime vuonna yhdessä Telialta tutun kollegani Tuija Koukkulan kanssa, kun hyppäsimme vähäksi aikaa tien päälle työskentelemään yhdessä tunnettujen some-ja digivaikuttajien kanssa. Kävimme tapaamassa muun muassa Sani Leinoa, Aku Varamäkeä, Mikko Vieriä, Sanna Jylänkiä ja Perttu Ahvenaista.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna on pakko sanoa, että harva kokemus on kehittänyt ammatillista minääni yhtä paljon kuin nämä huikeat kohtaamiset erilaisten osaajien kanssa.

Minulla ja Tuijalla oli mahdollisuus oppia tapaamiltamme asiantuntijoilta niin asiakaskokemuksen merkityksestä, henkilöbrändäyksestä, sosiaalisesta myynnistä kuin esimerkiksi yrittäjyydestäkin. Sekä luonnollisesti myös liikkuvan työn konkreettisista hyödyistä. Suorastaan imimme itseemme jokaikisen tiedonjyväsen, mitä vain saatoimme saada irti keskusteluistamme näiden asiantuntijoiden kanssa.

Kokemuksemme oli kaikin puolin todella valaiseva ja osoitti mielestäni hyvin sen, kuinka paljon voisimmekaan hyötyä liikkuvan työn tekemisestä verkostoitumalla rohkeasti myös muiden läppärikulkurien kanssa ja jakamalla osaamistamme. 

Tehkää ihmeessä siis itsellenne palvelus ja sopikaa vaikka lounastreffit esimerkiksi jonkun some-kanavistanne tutun kontaktin kanssa (muuttakaa toisin sanoen digitaalinen kontaktinne lihaksi). Tehkää hetki yhdessä töitä ja vaihtakaa ajatuksia. Ette varmasti tule katumaan.

Instagram: villevento | LinkedIn: Ville Vento Twitter: @VilleVento

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s