Tämä v*tun ihan jees kansa

Suomi on v*tun ihan jees kansa. Anteeksi ilmaisuni, mutta sitä tämä kansa on.

Riittää, että kaikki on ihan jees, ei tarvitse edes pyrkiä erinomaiseen suoritukseen. Esimiehetkin taputtelevat olalle kun suoritus on ainoastaan ihan jees.

Okei, muotoillaan asiaa hieman toisin. Jos oikeasti pyritään erinomaiseen suoritukseen ja laitetaan kaikki peliin, ja lopputulos on siitä huolimatta ainoastaan ihan jees, kaikki mahdollinen on silloin tehty. Silloin se taso jolla ollaan sillä hetkellä ei ole vain riittävä. Silloin, siitä suorituksesta voi olla ylpeä, ihan sydämessään saakka.

Mutta, vain ja ainoastaan silloin.

Urheilussa tämä sama ihan jees -ilmiö on näkynyt jo vuosikausia. On jo tunnettu vitsi sekä klisee, että suomalaiset urheilijat lähtevät arvokisoihin tekemään vain sen oman parhaansa ja tulos kuin tulos on (lähestulkoon) ihan jees suoritus.

Tiedättekö mitä? Sen oman parhaansa voi tehdä vaikka yksin harjoituskentällä. Arvokisoihin tai kisoihin ylipäätään tulisi lähteä aina voittamaan.

Mitä luulette, kuinka monta jenkkiurheilijaa löytyy jotka eivät lähde voittamaan kisoja? Aika pirun vähän, uskallan veikata.

Valitettavasti, tämä sama ilmiö näkyy Suomessa myös yritysmaailmassa. Se näkyy asiakaspalvelussa, markkinoinnissa, myynnissä, johtamisessa, ihan kaikessa. Kilistellään skumppa-laseja ja pidetään hienoja illallisia kun tulos on ollut ihan jees. Totta kai työpaikalla pitää olla kivaa ja saa sitä toki esimerkiksi skumppa-laseja ihan muuten vain kilistellä. Mutta ei nyt hitossa yritetä huijata itseämme.

Jos suoritus ei ole erinomainen, se ei ole sitä vaikka sitä kuinka yrittäisi sokerikuorruttaa. Siinä piilee silti se kitkerä jälkimaku, koska syvällä sisimmässämme tiedämme että tämä ei riitä.

Tiedämme sen viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaamme kilpailijan tekevän kaiken puolet paremmin ja kiinnostavammin ja tulos viivan alla alkaa pienenemään kovaa vauhtia.

Mitä jos lopetetaan ne ihan jees -puheet? Ei pyritä vain siihen omaan parhaaseen (joka kuulostaa kyllä ajatuksena ihan suloiselta). Jos ihan aikuisesti oikeasti otetaan tavoitteeksi se, että pyritään aina poikkeuksetta erinomaiseen suoritukseen ja pyritään voittamaan. Kisailtiin sitä sitten urheilutuloksista tai asiakkuuksista.

Mieluummin ihan v*tun jees kuin ihan jees. Vai mitä?

Instagram: villevento | LinkedIn: Ville Vento Twitter: @VilleVento

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s