Mahdollisuus

Joskus elämä tarjoaa mahdollisuuksia, joista ei vain voi kieltäytyä. Vaikka nuo mahdollisuudet olisivat kuinka omalla epämukavuusalueella, niihin haluaa suostua (tai ehkä juuri siksi).

Olen itse viimeisen vuoden aikana oppinut, että vain pitämällä toisen jalan koko ajan omalla epämukavuusalueella voi oikeasti saavuttaa jotakin. Kasvaa ihmisenä ja työntekijänä, kehittää omaa osaamistaan sekä ehkä päästä tekemään jotain sellaista mistä oikeasti pitää.

Kyllä minullakin pomppii olkapäällä pieni piru tai mikä lie, joka kyseenalaistaa koko ajan että hulluko tai typeräkö olet kun tähänkin suostuit tai tällaista keksit. Mutta astumalla edes kerran viikossa sinne omalle epämukavuusalueelle ja olemalla sen myötä pienen hetken onneton voi saavuttaa pidemmän päälle paljon suurempaa onnellisuutta.

Itselleni siunaantui huikea mahdollisuus päästä työkollegani Tuija Koukkulan (@TuizeKoo) kanssa puhumaan Dingle Digitalist Social Business Forum -tapahtumaan Helsingin Tennispalatsiin maaliskuussa. Paikalle odotetaan useita satoja ihmisiä ja koska itselläni ei juuri ole kokemusta tämän kaltaisesta julkisesta puhumisesta, totta kai minua jännittää paljon. Olen kuitenkin pyrkinyt kyseenalaistamaan mielessäni, että miksi jännittäisin liikaa. Miksen voisi vain nauttia loistavasta mahdollisuudesta?

Tämän kaltaisten mahdollisuuksien kohdalla kannattaa aina kuitenkin miettiä: jännittääkö hetken suostumalla vai katua pitkään kieltäytymällä?

Valitsen ensimmäisen vaihtoehdon. Valitse sinäkin, kun oikea mahdollisuus koittaa. Hyppy tuntemattomaan tekee toisinaan hyvää itse kullekin.

Instagram: villevento | LinkedIn: Ville Vento Twitter: @VilleVento 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s